Näyttelyt

AMISALO ITE-NÄYTTELYSSÄ

ITE Vaaroilla on nykykansantaiteen näyttely Kourunkosken erämatkailukeskuksessa Nurmeksen Saramolla 8.6.-31.8.2009

Avoinna päivittäin 9-18 
Kourupurontie 49, 75890 Saramo

 
 (kuva suurenee klikkaamalla uuteen ikkunaan)

VAALIHUUTOKAUPPA 2009

Kansanedustaja Eero Reijonen sai oman pöllönsä vaalihuutokaupassa.

Eero on Pohjois-Karjalan kansanedustaja ja luovutuksen yhteydessä sovittiin, että tuo pöllö saa kodin kepun ryhmähuoneesta Arkadianmäellä.
 

TAMMINÄYTTELY KAJAANISSA 10. - 11.1.2009

Amisalo oli esillä yhdessä vuoden suurimmista koiranäyttelyistä. Kajaanin kansainväliseen näyttelyyn osallistui n. 2500 koiraa.

Osaston yhteydessä oli kuvauspaikka, jossa koiria valokuvattiin reliefejä varten.

Tamminäyttelynkin satoa esitellään ajankohtaista-sivulla.

VALTIMOPÄIVÄT JA HARRASTEAJOEUVONÄYTTELY

Vuonna 2008 Amisalon tuotantoa oli esillä 11.-13.7. kylätapahtuma Valtimopäivillä PIKESin osastolla (kuva) sekä Kuhmon Kalevalakylässä 18.-20.7. Kainuun Mobilistien Harrasteajoneuvonäyttelyn ja rompetorin yhteydessä.